Porvoon Energia ja Keravan Energia perustavat uuden yhtiön

Keravan Energia Oy ja Porvoon Energia Oy perustavat yhdessä sähköverkon urakointiyhtiön. Uudenmaan Verkonrakennus Oy – Nylands Nätbyggnad Ab aloittaa toimintansa huhtikuussa 2017.   Yhtiön toiminnan pääpainona on tuottaa sähköverkon urakointipalveluja omistajilleen, jotka omistavat yhtiön puoliksi. Uusi yhtiö rakentaa ja ylläpitää sähköverkkoja Keravan, Sipoon, Pornaisten, Porvoon ja Loviisan alueella. Yhtiön liikevaihdon arvioidaan alussa olevan 8-9 miljoonaa euroa. Uuden… Read more »

Rakennustyöt aiheuttavat tilapäistä häiriötä keskustassa lähiviikkoina

Rakennustyöt aiheuttavat tilapäistä häiriötä keskustassa lähiviikkoina Porvoon kaupungin kuntatekniikka aloittaa Mannerheiminkadulla Werner Söderströminkadun risteyksessä keskisaarekkeiden reunakivien saneeraustyöt maanantaina 29.8.2016 noin klo 7.00 alkaen.  Töistä aiheutuu tilapäistä häiriötä Mannerheiminkadun liikenteelle. Liikenne joudutaan pysäyttämään ajoittain ja vaihtoehtoisten ajoreittien käyttäminen on suositeltavaa 29.8 klo 7-14 välisenä aikana. Reunakivien ja keskisaarekkeiden saneeraustöitä tehdään viikkojen 35-36 aikana eri puolilla kaupunkia… Read more »

Suomen suurin maa-asenteinen aurinkovoimala avattu (19.8.2016)

SUOMEN SUURIN MAA-ASENTEINEN AURINKOVOIMALA AVATTU Eilen vietettiin Suomen suurimman maa-asenteisen aurinkovoimalan avajaisia Mäkelänkankaalla Haminassa. Projekti on kahdeksan eteläsuomalaisen energiayhtiön yhteishanke. Porvoon Energia on voimalan toiseksi suurin osakas. Aurinkopaneeleita voimalassa on 2772 ja se tuottaa vuodessa yli 650 000 kWh sähköä. Määrä vastaa yli 300 kerrostaloasunnon vuosittaista sähkönkulutusta. Rakennustyöt aloitettiin vuosi sitten raivaamalla tilaa samalla paikalla sijaitsevan… Read more »

20 kV:n ilmajohtoja tarkistetaan helikopterilla 4. -22.7.

Porvoon Sähköverkko tarkastaa ilmajohtojaan helikopterin avulla 4. – 22.7. välisenä aikana. Helikopteri lentää matalalla ja noin 30km/h. Tarkastuksia suoritetaan seuraavilla alueilla: Rita – Sannainen – Ylike – Norike – Virvik – Epoo – Piirlahti – Grännäs – Kardrag – Tirmo – Pellinki – Vessöö – Seitlahti – Kråkö – Bjurböle – Tarkkinen – Veckjärvi 

Hotelli Haikon Kartanoon Tesla -latauspiste

Hotelli Haikon Kartanon kylpylähotellin välittömään läheisyyteen avattiin 22.6. koko Etelä-Suomen ensimmäinen hotellin yhteydessä oleva Tesla-sähköautolatauspiste. Hanke toteutettiin yhteistyössä Teslan ja Porvoon Energian kanssa.  ”Hotelli Haikon Kartano on ollut kestävään kehitykseen liittyvissä ympäristöasioissa edelläkävijä jo 1980-luvulta”, kertoo hotelli Haikon Kartanoa pyörittävän Vuoristo-Yhtiöt Oy:n toimitusjohtaja Juha Mähönen: ”Sähköauton lataus on ollut meillä mahdollista jo jonkin aikaa, mutta… Read more »

Kova tuuli aiheuttaa sähkökatkoksia alueellamme

Kova tuuli aiheuttaa sähkökatkosksia alueellamme Tilanne 18.6. klo 21:15 Kova tuuli ja tuulenpuuskat ovat aiheuttaneet sähkökatkoksia eri puolilla aluettamme. Ensimmäisen vikailmoituksen saimme lauantaina 18.6. klo 14:50. Enimmillään noin 3900 asiakastamme on ollut ilman sähköä. Tilanne voi toki muuttua vielä illan ja yön mittaan. Mikäli kiinteistön sähköt käyttäytyvät oudosti, esim. valot palavat kirkkaammin tai himmeämmin, on… Read more »

Uusi biolämpökeskus Loviisassa viittä vaille valmis

UUSI BIOLÄMPÖKESKUS LOVIISASSA VIITTÄ VAILLE VALMIS Uuden biolämpökeskuksen koekäyttö alkaa tänään. Valmistuttuaan keskus tuottaa ekologista kaukolämpöä paikallisesta puuhakkeesta Loviisan kaukolämpöverkkoon. Uuden laitoksen kapasiteetilla voidaan lämmittää lähes 3000 omakotitaloa.  Uusi biolämpökeskus sijaitsee vanhan laitoksen vieressä Urakoitsijantiellä Loviisassa. Vanhempi, vuonna 2005 valmistunut keskus jää täydentäväksi keskukseksi esimerkiksi talven kylmäpiikkien varalle, kun taas uusi tulee toimimaan vuoden ympäri. – Vanha, seitsemän megawatin lämpökeskus… Read more »

Tervetuloa EKOsaunaan!

Porvoon Energian ja kaupunkikulttuuriprojekti #URBCULTin yhteinen ekosauna avaa tänään 1.6. jokirannassa Taidetehtaan edustalla. Sauna lämpenee Porvoon Energian EKOsähköllä, joka tuotetaan paikallisesta puuhakkeesta Tolkkisten biovoimalaitoksessa. Sauna on avoinna kaikille arkisin klo 13-15. Oma pyyhe mukaan! Saunan voi vuokrata yksityiskäyttöön iltaisin ja viikonloppuisin, hinta 100 € / 4 h. Varaukset numeroon 0400 410 067. http://www.taidetehdas.fi/se/urbcult #URBCULT