Häiriöitä sähkönjakelussa

Julkaistu: 01.7.2019, 16:42

Pahoittelemme tänään esiintyneistä sähkökatkoista aiheutunutta haittaa asiakkaillemme.

Aamupäivällä puu kaatui linjan päälle Sannaisissa. Vaikutukset näkyivät häiriöinä sähkönjakelussa Porvoon itäpuolella. Kovat tuulet aiheuttivat puolenpäivän aikaan puun kaatumisen linjalle myös Virvikissä. Sähkönjakelun häiriöitä esiintyi Grännasista pohjoiseen ja länteen, myös kaupungin suuntaan. Viimeisimmän katkon aiheutti mahdollisesti linjalle osunut oksa. Vaikutus Porvoon itäpuolella, muun muassa Sannaisissa. Kaikki häiriötilanteet on saatu korjattua ja sähköt palautettua asiakkaillemme.