Energiaa liikunnasta ja luonnosta

Porvoon Energian toimituksellinen avustaja, toimittaja Maarit Gabrielsson asuu Porvoossa ja viettää vapaa-aikoja juurillaan Kuusamossa, puolisonsa, päätoimittaja emeritus Rolf Gabrielssonin kanssa. Liikunta ja luonto ovat osa hänen elämäänsä: juoksu, vaellus, hiihto ja kuntosali. Suurimmaksi liikunnalliseksi haasteeksi hän on kokenut vuosina 2016 ja 2017 Ruotsin Kebenekaisen Sydtoppenin (2100 m) jäätikköhuipulle kiipeämiset.

”Erämaan rauha tunkeutuu sisimpääni. Lähdin aamulla aikaisin polkujuoksulle Kuusamossa, Oulankajokilaakson poluille. Linnut ovat vaienneet. Niillä on meneillään poikasten ruokkimisvaihe eikä enää kosiskelukonserteille ole aikaa.

Jokunen poro hypähtää puiden seasta nähtyäni minut ja jatkaa matkaansa. Perässä seuraavat pienet vasat kisaillen toistensa kanssa.

Pari vaeltajaa rinkat selässä on yhyttänyt samalle polulle. Eivät liene suomalaisia.”

 

Poluilla katoaa asfalttilenkkien monotonisuus. Rasitus jakautuu eri puolille kehoa, askeleet ovat erilaiset.

On hyvä juosta, joskin juurakkoja on varottava, ettei niihin kompastu. Ilma on hyvä hengittää, ei ole liikenteen pölyjä ja saasteita.

Tällaisina hetkinä koen suunnatonta hyvää oloa, joka syntyy siitä, kun luonto, liikunta ja aistit yhtyvät.

 

Kun luonnossa liikkumiseen saa kipinän, ei siitä hevillä halua luopua. Kuin huomaamatta se tunkeutuu ajatuksiin ja alkaa avata aisteja: tuntee metsän tuoksun, tuulen huminan puiden lehvistössä.

 

Liikunnasta saa energiaa, joka auttaa jaksamaan arjen aherruksessa. Itselleni se antaa myös hyvänolontunteen siitä, että olen viitsinyt tehdä jotakin hyödyllistä oman kehoni suhteen. Ja mielestäni se on paljon se!

 

Askeleensa voi vaihteeksi suunnata asfalttiväyliltä pehmeimmille metsäpoluille tai kohottaa kuntoa kapuamalla mäkien, vaarojen ja tunturien rinteille.

Kuusamon Rukatunturin rinteet ovat tulleet minulle tutuiksi. Nautin, kun joudun tekemään enemmän töitä ylös huipulle kavutessani. Nautin myös kaikesta näkemästäni. Ympäröivistä tuntureista, Riisi- ja Sallatunturi sekä kaukana Venäjän puolella häämöttävät Nuorunen ja Kivakkatunturi.

 

Lisäekstraa saan, kun poikkean poluilta umpimetsään, jolloin juokseminen muuttuu tarpomiseksi kantojen ja marjamättäiden yli ja liikkumisesta tulee luonnossa seikkailemista.

 

Askeleet pidentyvät ja lyhentyvät maan muotojen ja pohjan mukaan. Se on toista kuin asvaltilla tasatahtia hölköttely, mutta ennen kaikkea keho tykkää, kun saa monipuolisesti tehdä täysillä töitä.

Tosin umpimetsässä on omat riesansa, kun hyttyset aistivat hikisen läsnäoloni iskevät ne armotta kimppuun.

 

Sauvakävely on meille suomalaisille suosittu liikuntamuoto. Se on matalan kynnyksen laji ja sopii hyvin myös metsäpoluille.

Tosin siitä ei aina osata ottaa kaikkea sitä tehoa irti, mitä laji pystyy tarjoamaan, sillä kaikki eivät hallitse oikeaa tekniikkaa. Väärällä tekniikalla hartiat kipeytyvät helposti, jolloin luovutuskynnys mataloituu. Kannattaa käydä netissä, sieltä saa hyvä ohjeita oikeaan tekniikkaan.

 

Parasta kävelyssä, juoksussa tai tuntureille kapuamisessa on se henkinen voima, minkä siitä saa – yhteys oman kehon ja luonnon välille. Sitä ei saa istumalla tv:n ääressä tuijottamalla roskaviihdettä tai kuluttamalla aikaa läppärin parissa.

 

Oli liikunta sitten mikä tahansa näistä, parhaimmillaan sen mielestäni pitäisi tavalliselle kuntoilijalle olla nautintoa, eikä vain pelkkää ”veren maku suussa” suorittamista.

Tavoitteenahan on tuottaa itselle hyvää oloa, eikä kilpailla itseään vastaan. Mutta kukaan ei kiellä, etteikö oman kuntonsa mukaan voi testata, mihin pystyy.

 

Oulankajokilaakson maisemissa on hyvät reitit polkujuoksua harrastaville.

 

Metsäpoluilla katoaa asfalttilenkkien monotonisuus.
Kuva Porvoosta, Sikosaaren luontopolulta.

 

Aina ei reitti ole esteetön, joskus voi edessä olla vaikkapa
kaatunut puu. Kuva Porvoosta, Sikosaaren luontopolulta.