Näytä kaikki Tiedotteet Artikkelit

Arkisto

Hyvä mieli ekologisemmasta joulusta

Joulun aikaan halutaan usein muistaa esimerkiksi hyväntekeväisyyskohteita pienin lahjoituksin. Koetaan tärkeäksi antaa takaisin ja huolehtia yhdessä niistä, jotka tukea tarvitsevat. Lahjoitusten ja muun hyvän tekemisen ohella moni päivittää omia joulunviettotapojaan kestävämmiksi.

Joulukuussa juhlitaan niin itsenäisyyspäivää, joulua kuin vuoden päättymistä. Joulukuu onkin aivan erityisesti aikaa, jolloin kokoonnutaan hyvän ruoan äärelle ja viihdytään perheen ja ystävien kesken.

Vaikka jouluna onkin pitkän syksyn jälkeen ihanaa nauttia jopa yltäkylläisesti, kestävän kehityksen mukainen ajattelu on rantautunut myös joulunviettoon. Halutaan pienentää hiilijalanjälkeä myös juhlan aikaan. Osalle se tarkoittaa siirtymistä kasvispainotteisempaan jouluruokaan, osalle itsetehtyjä, kierrätettyjä taikka aineettomia lahjoja. Tapoja on yhtä monta kuin on joulunviettäjiä.

Sähkönkulutuksen näkökulmasta yhden vuoden suurimmista kulutuspiikeistä aiheuttaa jouluruoan valmistus: kinkut ja laatikot paistuvat yhtä aikaa juuri ennen jouluaaton juhlallisuuksia. Toinen piikki tulee, kun kiukaat laitetaan lämpiämään joulusaunaa varten. Kun kuormitus on epätasaista, syntyy enemmän päästöjä, koska voimaloita joudutaan käyttämään kovemmalla teholla – voisiko valmisteluja siis suunnitella ja joulunviettoa ajoittaa siten, että kuormitus tasaantuisi useammalle päivälle?

Alta löydät vinkkimme ekologisempaan joulunviettoon. Valitsit sitten yhden taikka useamman, teet ekoteon ja otat askeleen kohti kestävämpää joulua!

 

Näin voit tehdä joulustasi ekologisemman

  • Suunnittele jouluruokailu ja osta vain se, mitä tarvitset. Näin vähennät ruokahävikkiä ja syntyvän biojätteen määrää.
  • Mieti, voisitko syödä jouluaterioilla aiempaa enemmän kasviksia ja kotimaisia kalatuotteita. Juureksista saa ihania uuniruokia, ja joulun savukala voi hyvinkin olla vaikka herkullista lahnaa.
  • Suunnittele ruokien valmistus ja hyödynnä jälkilämpö. Pidä saunaa päällä vain sen ajan, kun saunojia riittää.
  • Jos uuni, takka ja sauna ovat kovalla käytöllä, voit alentaa asunnon peruslämpötilaa.
  • Ajasta jouluvalot ja käytä vähän kuluttavia LED-lamppuja.
  • Valitse joulukuuseksi ns. latvakuusi, joita tulee metsäteollisuuden sivutuotantona. Lähituotettu kuusi on parempi kuin ulkomailta rahdattu tarhakuusi.
  • Koristele joulu itse: askartele koristeet kierrätys- ja luonnonmateriaaleista. Lapsille voi tehdä kestojoulukalenterin, johon voi itse valita pienet yllätykset.
  • Osta tavaralahjojen sijasta palveluita paikallisilta yrittäjiltä. Saat hyvän mielen, tuet paikallista liike-elämää ja vähennät paketointijätteen määrää!
  • Jos kuitenkin haluat ostaa tavaralahjoja, osta luonnonmukaisia, ekologisesti tuotettuja ja kestäviä. Esimerkiksi puusta muovin sijaan valmistetut lelut ovat hyvä vaihtoehto lapsille. Itse tehty tai kierrätetty ilahduttaa tiedostavaa lahjansaajaa!
  • Muista myös ekologinen paketointi: voit käyttää esimerkiksi sanomalehteä ja juuttinarua tai vaikka kaunista ylijäämäkangaspalaa. Myös laatikot ja muut uusiokäytettävät paketit ovat kertakäyttöisiä papereita parempi vaihtoehto.
  • Mieti, voisitko viettää lahjattoman joulun. Lahjojen hankinnan sijaan voitte yhdessä valita esimerkiksi hyväntekeväisyyskohteen, johon osa lahjoihin varatuista varoista ohjataan. Loppuosan voi sitten hyvällä omalla tunnolla käyttää vaikka mukavaan yhdessä tekemiseen, kuten vaikkapa elokuvailtaan tai seikkailupuistopäivään.
  • Valitse haudoille kestävä lyhty ja tavallinen kynttilä muovikuorisen kynttilän sijaan. Soija- ja mehiläisvahakynttilät ovat ekologisia vaihtoehtoja.
  • Muista lajitella jätteet! Lahjapaperit, -narut sekä kinkunrasva kuuluvat sekajätteeseen, puhtaat alumiinivuoat ja kynttilöiden metallikuoret metallinkeräykseen. Soijakynttilöiden pätkät voi laittaa biojätteeseen.
  • Keskity aineettomaan hyvään: yhdessäoloon, joulun rauhaan, vapaisiin päiviin ja kiireettömyyteen.

Valitse uusiutuva energia

Porvoon Energian toimittama sähköenergia on uusiutuvaa ja alkuperätakuin varmennettua. Sähkö tuotetaan vastuullisesti ja ympäristöä säästäen maailman ainoan ympäristömerkityn EKOenergian kaikista tiukimpien kansainvälisten kestävyyskriteerien mukaisesti. Valitsemalla EKOenergian säästät maapalloamme tuleville sukupolville.