Siirry sisältöön

Näytä kaikki Tiedotteet Häiriötiedotteet Artikkelit

Arkisto

Käyttöpäällikölle meri on tärkeä osa elämää

Me Porvoon energialaiset –
Esittelemme kuluvan vuoden aikana nettisivustolla ja sosiaalisessa mediassa työntekijöitämme. Työssä viihdytään ja monella työsuhteet ovat olleet pitkiä. Työntekijöiden kertoman mukaan Porvoon Energiaa pidetään mieluisana työpaikkana ja koetaan olevan etuoikeus saada työskennellä omassa kotikaupungissa.

Porvoon Sähköverkko Oy:n käyttöpäällikkö, sähköinsinööri Mikael Hämäläinen, 45, tuli yhtiön palvelukseen huhtikuun alussa vuonna 2005.

-Porvoon Sähköverkko haki työntekijää verkostosuunnittelutehtäviin. Minulla oli vakituinen työ, mutta tehtävä kiinnosti minua. Laitoin paperit sisään ja tällä tiellä nyt sitten ollaan, hän naurahtaa.

-Vastaan sähköverkon käyttö-ja kunnossapitotehtävistä. Huolehdin siitä, että verkko on turvallinen ja, että sitä on turvallinen käyttää. Vastaan myös sähköverkon viestiliikenteestä, valvomotoiminnasta sekä sähköverkon päivystyksestä. Toimin myös rakennuttajan roolissa sähköasemahankkeissa.

-Tehtäviini kuuluu esimerkiksi suunniteltujen sähkökatkojen hoitaminen ja niistä tiedottamien. Kunnossapitotehtäviin kuuluu muun muassa ilmajohtojen raivaustarpeiden hoitaminen.

 

Mikael kertoo, että tarvittaessa helikopterilla lennetään johto-osuus läpi ja saadaan tietoa, jonka perusteella päätetään helikopteriraivauksista tai muista toimenpiteistä.

Hän sanoo työpäiviensä vaihtelevan. Haastattelupäivänä hän oli esimerkiksi suorittanut etäyhteyksien toiminnan tarkastuksia ja modernisointia.

-Meillä on noin 50 kpl etäohjauskohdetta maastossa ja hoidan niiden päivitykset sekä modernisoinnit.

 

Käyttöpäällikkö Mikael Hämäläinen vastaa myös siitä, että Porvoon Sähköverkon päivystysrinki pyörii pyhienkin läpi.

-Meillä on aina päivystämässä yksi tekninen päivystäjä ja kaksi asentajapäivystäjää.

Säistä riippuen nostetaan valmiutta tarpeen mukaan.

 

Hän toteaa työnsä muuttuneen siitä, kun hän tuli taloon.

-Silloin tehtäväni oli toimia verkostosuunnittelijana ja työmaavalvojana. Verkostorakentamisessa käytimme myös ulkopuolisia urakoitsijoita, jotka rakensivat siihen aikaan vielä ilmajohtojakin.

Hämäläinen oli linkkinä heidän ja yhtiön välillä ja hoiti myös pienimuotoista valvontaa työmaalla.

-Siinä vierähti noin pari vuotta kunnes minut siirrettiin sisäasennustöiden vetäjäksi. Ryhmässä oli kuusi asentajaa, jotka tekivät sisäasennustöitä muun muassa Porvoon kaupungin kohteissa. Sitä kesti kolme vuotta, kunnes toiminta ajettiin alas ja asentajaresurssit siirrettiin verkon rakentamiseen.

 

Maakaapelointi alkoi kiihtyä ja siihen tarvittiin lisää resursseja. Hämäläiselle itselleen se merkitsi siirtoa käyttöpuolen tehtäviin vuonna 2009.

-Vikatilanteiden hallintaan ollaan kehitetty hyviä työkaluja helpottamaan vian hakua. Tänä päivänä esimerkiksi kaikki vikailmoitukset ja korjaukset kirjataan sähköiseen järjestelmään.

 

Silti on hänen mukaansa päiviä, jolloin tekisi mieli kaivautua maan alle.

-Etenkin suurhäiriöt ovat henkisesti, ja fyysisestikin raskaat. Voi hyvin mennä 24 tuntia putkeen töissä. Tässä on kuitenkin aika pieni porukka toimintaa pyörittämässä. Onneksi se ei ole jokapäiväistä, ja aina on pärjätty.

 

Parasta omassa työssään hän sanoo olevan hyvä työporukka sekä vaihtelevat työtehtävät.

-Työtehtävät ovat haasteellisia, mutta koen, että se on vain hyvä asia.

Mikaelilla on puoliso sekä 15-vuotias tyttö ja 11-vuotias poika.

Tärkeimmäksi asiaksi elämässään hän sanookin perheen hyvinvoinnin ja sen, että he saavat olla terveitä. Hän tähdentää, että iso osa hyvään elämään kuuluu myös, että työelämässä menee hyvin ja on hyvät olosuhteet tehdä työtä.

 

Mikael harrastaa palloilulajeja kuten tennistä, sulka- ja kaukalopalloilua.

-Tennistä pelasin jo 5-6-vuotiaana.

Hänen vaimonsa isällä on mökki Pellingin saaristossa.

-Siellä viihdyn. Käyn kalassa ja välillä voin olla tekemättä mitään. Pari tuntia merellä on kuin olisi kaksi viikkoa lomalla.

Mikael toteaa, että merta elementtinä ei voi oikein sanoin kuvata.

-Se on tunneasia ja iskee päälle kesäisin,

-Meri on ollut jo pienestä pitäen osa elämääni. Olin lapsuudessani paljon meren rannalla, isoisäni mökillä Tirmoossa.

-Nyt, kun on omia lapsia haluaisimme, että hekin saavat nämä samat tuntemukset kokea.

 

Porvoon Sähköverkko Oy:n käyttöpäällikkö, sähköinsinööri Mikael Hämäläiselle meri on tunneasia, joka iskee päälle kesäisin. ”Kun katsoo merelle, aallot lyövät rantaan, myrskyää ja kaukaisuudessa häämöttää horisontti”, hän kuvailee.  

 

Teksti ja kuvat: Maarit Gabrielsson