Näytä kaikki Tiedotteet Artikkelit

Arkisto

Koko perheen Kokonniemi

Kokonniemen laskettelurinteillä on viime viikkoina ollut vilskettä, kun runsaiden lumisateiden ja keinolumetuksen myötä rinteet saatiin laskettelukelpoisiksi.

Laskettelurinnetoimintaa pyörittävästä Oy Kokon Sport Ab:stä Niklas Blomander tähdentää, että myös koronarajoitteet saivat ihmiset liikkeelle ulkoliikunnan pariin.

-Meillä voi olla turvallisesti rinteissä, kunhan muistetaan pitää etäisyyttä. Ei se korona ulkoilmasta tule, ja harvoin sairaana kukaan laskettelee.

Kokonniemen kaikki kuusi rinnettä ovat nyt käytössä ja samoin kaikki viisi hissiä.

Helmikuu ja koululaisten talvilomaviikko on Blomanderin mukaan yleensä vuosittain kiireistä aikaa.

-Olemme varautuneet siihen, pidentäneet aukio-oloaikoja: arkisin kello 10-20 ja viikonloppuisin kello 10-18.

Blomander kertoo, että Kokonniemeen tullaan laskettelemaan pääosin Porvoon seudulta, mutta myös naapurikunnista noin 50 kilometrin säteeltä.

 

Lumilautailu oli vielä muutama vuosi sitten suosittua ja kilpaili laskettelun rinnalla, mutta laskettelu on nyt saanut uutta vauhtia, kun temppusukset ovat tulleet muotiin.

-Meillä on erikseen street eli temppurinne, jossa on hyviä hyppyreitä ja reilejä, Niklas kehuu.

Jotta laskettelun alkeet voi oppia turvallisesti kannattaa ottaa lasketteluopettajalta harjoitustunteja.

Blomander kertoo, että laskettelukoulussa tutustutaan välineisiin, opitaan tekniikkaa ja rinnekäyttäytymistä, mikä sekin on tärkeää.

-Itse suosittelen 1-2 tuntia opetusta ennen ensimmäistä kertaa rinteeseen menoa.

-Lapsilla voi olla hyvä motoriikka, mutta he eivät osaa varoa kaatumista eivätkä ymmärrä, että jos kaatuu niin voi sattua.

Perheen aivan pienimpiäkään ei ole unohdettu, heille on Kokonniemessä oma pulkkamäki ja välinevuokraamosta voi myös vuokrata pulkkia.

 

Mikäli itsellä ei ole lasketteluvälineitä, niitä voi vuokrata laskettelukeskuksen vuokraamosta, vaikka koko paketin: monot, sukset, kypärät laudat ja sauvat.

-Laskettelulaseja ei nyt korona-aika vuokrata hygieniasyistä, mutta meillä on niitä myytävänä.

Laskettelukeskuksen ravintola Hölmöpulussa voi herkutella liikunnan lomassa. Kahvilaa, Niklas Blomanderin sisko Margaretha Blomander-Väisänen on hoitanut jo reilu 10 vuotta.

-Kyllä kaakao ja berliininmunkki kuuluvat lasten suosikkeihin, ne käyvät hyvin kaupaksi, Niklas toteaa.

Kaiken makeiden herkkujen lisäksi kahvila-ravintolasta voi ostaa myös suolaista syötävää kuten hampurilais- ja kanakorin lisäksi herkullisia kotilounaita.

Oy Kokon Sport Ab:ssa mietitään jo tulevaa kevättä ja kesää.

-Uusia toimintoja kehitellään, muun muassa Bike Park- pyöräilypuiston kehittämistä.

Oy Kokon Sport Ab on Porvoon Energian asiakas. Lumitykit tarvitsevat paljon sähköä.

Niklas Blomander toteaa heidän olevan tyytyväisiä energiayhtiöltä saamaansa palveluun.

-Ollaan pysytty asiakkaina, kun palvelu saadaan aina, kun sitä tarvitaan, eikä tarvitse odotella. Jos tulee ongelmia, ne hoituvat heti.

 

Niklas Blomander aloitti vuonna 1984 hissipoikana Kokonniemen laskettelukeskuksessa.

 

Lumikissalla tampataan rinne kuntoon ennen laskettelijoiden tuloa.

 

Fakta

– Kokonniemessä lasketeltiin ensimmäisen kerran 1950-luvun puolessa välin.
– Hissit tulivat vuonna 1964, jolloin laskettelukeskus perustettiin, omistajina Porvoon kaupunki ja Porvoon mlk, sittemmin omistajaksi tuli Porvoon kaupunki, kun maalaiskunta yhdentyi kaupunkiin.
– Vuosina 1988-89 rakennettiin vuokraamotilat, joita alkoi hoitaa Krister Blomander yhdessä poikansa Niklasin kanssa.
– Kokonaan laskettelukeskus tuli Blomanderien omistukseen vuonna 1999.
– Laskettelukeskuksesta lähtee Porvoon kaupungin ylläpitämä latuverkosto, pituudeltaan 10 km.
– Kokonniemen laskettukeskus on markkinointinimi ja keskuksen pyörittävän yrityksen nimi on Oy Kokon Sport Ab.
– Lisätietoja: https://kokon.ski/

 

Teksti: Maarit Gabrielsson
Kuva: Maarit Gabrielsson
Ilmakuva: Niko Laurila