Siirry sisältöön

Näytä kaikki Tiedotteet Häiriötiedotteet Artikkelit

Arkisto

Porvoon Energiassa saan olla mukana tekemässä jotakin tärkeää

Me Porvoon energialaiset –
Esittelemme kuluvan vuoden aikana nettisivustolla ja sosiaalisessa mediassa työntekijöitämme. Työssä viihdytään ja monella työsuhteet ovat olleet pitkiä. Työntekijöiden kertoman mukaan Porvoon Energiaa pidetään mieluisana työpaikkana ja koetaan olevan etuoikeus saada työskennellä omassa kotikaupungissa.

Porvoon Energian yksityisasiakaspuolen myyntipäälliköllä Janette (Nette) Englundilla, on mielenkiintoinen tausta.

Hän on viettänyt lapsuutensa ja nuoruutensa kesät lähellä edesmenneen Armi Ratian (Marimekko) silloin omistamaa Bökarsin kartanoa.

Nette kertoo, että hänen isoäitinsä oli Armin hyvä ystävä.

-Armi oli läsnä kyläläisten elämässä. Hän kutsui kyläläiset välillä Bökarsiin, piti meille omat kylämyyjäiset. Lisäksi monet olivat siellä kesätöissä, itsekin olin seitsemänä kesänä.

 

Toinen asia mikä on liittynyt vahvasti Neten elämään, on merenkulku.

-Isäni omisti osan rahtilaivasta ja lapsuudessani oli tavallista viettää osa kesästä laivalla. Usein reissattiinkin äidin kanssa isän mukana. Kävimme Ruotsissa monissa eri paikoissa ja Amsterdamissa sekä Lontoossa.

-Kun olin 9-luokalla, olin työharjoittelussa kaksi viikkoa rahtilaivalla messityttönä. Muun muassa Oulun, Kokkolan, Rauman ja Kotkan satamat tulivat minulle tutuiksi.

Nette on kolmen teini-ikäisen lapsen äiti. Vuonna 2000 syntyneet kaksoset käyvät nyt viimeistä vuotta lukiota, vuonna 2003 syntynyt kuopus käy peruskoulun viimeistä luokkaa.

 

Nette tuli Porvoon Energian palvelukseen joulukuussa vuonna 2010.

-Aloitin silloin myynnin asiakaspalvelijana. Tänä päivänä työskentelen yhtiössä yksityisasiakkaiden sähkönmyyntipäällikkönä ja vastaan myös keskustassa sijaitsevasta palvelukonttoristamme.

-Osallistun lisäksi erilaisiin viestintä- ja markkinointitehtäviin.

Aikaansa seuraava nainen kiinnostui yhteiskunnallisista asioista, mikä johti osallistumiseen kunnallispolitiikkaan. Hän oli kaupunginvaltuutettu (RKP) kaksi kautta vuosina 2009-2017 ja silloin myös muun muassa kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtaja.

-Sain olla mukana lautakunnassa, kun aloitettiin Skaftkärrin asuinalueen energiatehokkuusprojekti ja myös muissa merkittävissä asioissa, mitkä ovat olleet tärkeitä alueen kehittämisen kannalta.

Se mitä maailmalla ympäristöasioissa ja energia-alalla tapahtuu kiinnostaa häntä erittäin paljon.

-Koenkin, että Porvoon Energiassa saan olla mukana tekemässä jotain tärkeää. Onhan yhtiö alallaan ympäristön huomioonottamisessa eturivin toimijoita.

Nette sanoo arvostavansa Porvoon Energiaa myös työnantajana.

-Täällä on paljon pitkään työskennelleitä ja on tullut myös uusia työntekijöitä. Yhtiössä ajatellaan asioita siltä kantilta, että ihmiset viihtyisivät pitkään.

Hän sanoo pitävänsä arvossa myös sitä, että Porvoon Energia tukee paikallisesti esimerkiksi liikuntaseuroja.

-Satsataan lasten ja nuorten tulevaisuuteen.

 

Energinen Nette tykkää kokkailla ja matkustaa sekä harrastaa eri urheilulajeja sesongin mukaan.

Hän on viimeisen päälle saariston tyttö. Viihtyy merenrannalla, mutta myös metsäpoluilla katselemassa ja kuuntelemassa luonnon ihmeitä.

-Saaristo on minun omin elementti. Juureni ovat siellä.

-Vaikka olen kasvanut pienessä kyläyhteisössä, meriä seilanneen isäni kautta maailma tuli lähemmäksi, kuin voisi kuvitellakaan.

Nette sanoo olevansa parhaimmillaan, kun ympärillä on muita positiivisia ihmisiä, joilla on hyvä drive, se auttaa kaikkia tekemään parhaansa.

Hänen mottonsa: Pitää olla sinut itsensä kanssa ja, mikä ei tapa se vahvistaa.

 

Porvoon Energian yksityisasiakaspuolen myyntipäällikkö Janette (Nette) Englundia kiinnostaa erittäin paljon se mitä maailmalla ympäristöasioissa ja energia-alalla tapahtuu.