Näytä kaikki Tiedotteet Artikkelit

Arkisto

Toimitusjohtajalla tärkeä tehtävä

Porvoon Energian toimitusjohtaja, energianeuvos Patrick Wackström oli valittu tämän vuoden Lucian kruunaajaksi. Porvoon Vanha Raatihuoneen tori oli täpösen täynnä ihmisiä Lucian päivänä perjantaina 13. joulukuuta, kun Itä-Uudenmaan Lucia, sipoolainen Lisa Rönnberg ja Lucia-neidot porvoolaiset Elvira Illman sekä Matilda Klemets kruunattiin.

Kruunajaispuheessaan Wackström palasi omissa Lucia-muistoissaan 1960-luvun puoliväliin, pyhäkouluun, joksi sitä siihen aikaan kutsuttiin.

-Muistan myös Sannaisten kansakoulun joulujuhlat, Lucian tulon valoineen ja kauniine lauluineen ja siten joulun, loppuhuipentumana.

Hän rinnasti kruunajaistehtäväänsä työhönsä, johon kuuluu tärkeimpänä huolehtia siitä, että itäuusmaalaisilla on lämpöä ja valoa.

-Tulette Lucia ja Lucianeidot olemaan erittäin odotettuja kaikilla niillä lukemattomilla paikoilla, missä vierailette.

-Lämpö ja valo, jota levitätte matkoillanne tällä seudulla, tulee muodostumaan teille ikimuistoiseksi kokemukseksi, eikä vain teille, vaan myös kaikille niille, joita tapaatte ja joille esiinnytte.

Kruunauksen jälkeen Lucia neitoineen esiintyi laulamalla kauniita joululauluja, mikä herkisti monen tunteita.

Raatihuoneen torilta kolmikko siirtyi Tuomiokirkkoon, missä ohjelma jatkui.

Lucia neitoineen vierailee muun muassa vanhainkodeissa ja sairaaloissa. Lisäksi he esiintyvät Ru­ne­bergs­kö­ren BSB:n konsertissa ja Sib­bo Sån­garb­rö­de­rin kans­sa.

Lucia-keräyksestä sekä esiintymisistä saatavat tuotot suun­na­taan Itä-Uu­den­maan po­lii­siyh­dis­tyk­sen eli Por­voon po­lii­si­a­se­man hen­ki­lös­tön vir­kis­tys­toi­min­taan ja itä­uus­maa­lai­sil­le yh­dis­tyk­sil­le suun­nat­ta­viin avus­tuk­siin.

 

Taivaalla tähtivyö

kirkkaana loistaa,

viestiä jouluyön

tuikkeensa toistaa.

Taivainen kirkkaus,

riemuisa julistus.

Kynttilät syttyy,

kynttilät syttyy.

 

Odotetut Lucia Lisa Rönnberg ja Lucia-neidot Elvira Illman ja Matilda Klemets (oik.)
saapumassa Vanhalle Raatihuoneen torille.

Porvoon Energian toimitusjohtaja, energianeuvos Patrick Wackström kertoi
lapsuutensa Lucia-muistoista.

Vanha Raatihuoneen tori oli täpösen täynnä ihmisiä, mikä kertoo siitä, että
perinteitä halutaan vaalia.

Kruunauksen jälkeen Lucia neitoineen esiintyi laulamalla
kauniita joululauluja, mikä herkisti monen tunteita.

Lucia Lisa Rönnberg ja neidot Matilda Klemets ja Elvira Illman (vas.) lähdössä
Tuomiokirkkoon, jossa ohjelma jatkui.

 

Teksti: Maarit Gabrielsson
Kuvat: Oscar Lindell