Siirry sisältöön

Porvoo viettää nollapäästöpäivää New Yorkissa

Apulaiskaupunginjohtaja Fredrick von Schoultz kertoo tänään Porvoon vihreistä saavutuksista salilliselle isoja nimiä New Yorkissa. Huippukokous järjestetään kansainvälisen nollapäästöpäivän kunniaksi. Porvoo on kutsuttu mukaan aivan erityisestä syystä.

– Olemme erittäin vihreä kaupunki, myös kansainvälisillä mittareilla mitattuna. Olemme täällä kertoaksemme Porvoon parannuksista ja kannustaaksemme muita kaupunkeja samaan, von Schoultz kertoo. Samalla puhujakorokkeella esiintyvät päivän mittaan muun muassa presidentti Sauli Niinistö, Bangladeshin pääministeri sekä YK:n ilmastojohtaja Patricia Espinosa.

Zero Emissions Summitissa von Schoultz kertoo esimerkiksi siitä, kuinka kaupunki huomioi ilmastoasiat uusien asuinalueiden suunnittelussa.

– Toukovuoressa väylät suunniteltiin niin, että liikenne pisteestä A pisteeseen B tuottaa mahdollisimman vähän päästöjä. Tätä filosofiaa hyödynnetään nyt aina, kun Porvoossa rakennetaan uutta.

– Toinen konkreettinen esimerkki on se, että uusille tontinomistajille myönnetään rakennuslupa vasta puolen vuoden kuluttua tontin hankinnasta. Näin varmistumme siitä, että rakentajilla on tarpeeksi aikaa tutustua kestävän rakentamisen tapoihin. Rakennusvalvontamme auttaa tiedon välittämisessä, von Schoultz toteaa ja sanoo nostavansa esiin myös Porvoon vihreän kaukolämmön. Porvoon Energian tuottama kaukolämpö on lähes sataprosenttisesti uusiutuvaa.

– Tämä on edelleen suhteellisen harvinaista.

Ideat vaihtoon

Porvoon vihreys ei välttämättä ole asia, joka nousee keskustelun aiheeksi asukkaiden arjessa. Moni ei edes tiedä kaupungin edelläkävijyydestä. Ilmastoasioissa on tapahtunut paljon kehitystä lyhyessä ajassa.

– Se, että olemme muuttaneet kaupungin sisäisiä suunnitteluprosesseja hillitäksemme ilmastonmuutosta, on asia, joka yleensä herättää paljon ihastelua. Emme kuitenkaan pakkosyötä vihreyttä kenellekään vaan tarjoamme mahdollisuuksia. Oman puheeni teema täällä tänään on ”Empowering citizens to make smart decisions”, von Schoultz toteaa.

Porvoo haluaa näyttää monessa hyvää esimerkkiä, muun muassa olemalla Suomen ensimmäinen kaupunki, joka siirtyy käyttämään uusiutuvaa dieseliä kaikissa dieselajoneuvoissaan. Polttoaine tuotetaan paikallisesta jätteestä ja ylijäämäaineksista Sköldvikissä. Kaupunkitekniikka ja ilmainen kesäbussi Rinkeli aloittivat jo polttoaineen käytön.

Huippukokouksessa kuullaan myös muita suomalaisia. Puhumassa on muun muassa WMO:s pääsihteeri Petteri Taalas, Ålandsbankenin toimitusjohtaja Anne-Maria Salonius ja Sitran johtaja Mari Pantsar.

– Porvoossa tekemäämme hyvää saa vapaasti kopioida. Itse toivon että Amerikanmatkalta tarttuu mukaan sellaista, joka vuorostaan voi olla hyödyksi meille kotona Porvoossa, von von Schoultz toteaa.

 

Otsikon kuva: Hiilidioksidipäästöt New Yorkissa per päivä. Yksi pallo vastaa yhtä tonnia. 54 miljoonaa tonnia vuodessa = 149 000 tonnia päivässä = 6204 tonnia tunnissa = 1,72 tonnia sekunnissa (Carbon Visuals).