Siirry sisältöön

Näytä kaikki Tiedotteet Häiriötiedotteet Artikkelit

Arkisto

Porvoon Energia laajentaa aurinkopaneeleihin ja led-valaistukseen

Porvoon Energia ryhtyy välittämään aurinkoenergiajärjestelmiä ja led-valaistusta. Uudet tuotteet ovat suora vastaus lisääntyneeseen kysyntään sekä kotitalous- että yrityspuolelta. Yhtiö hakee uuden kumppaniverkoston avulla kasvua paitsi paikallisesti myös muualta Suomesta.

– Oma energiantuotantomme on jo niin vihreää, että sitä on vaikea enää parantaa. Siksi meistä on luonnollista jatkaa päästöttömyystalkoita yhdessä asiakkaidemme kanssa ja myydä päästötöntä energiaa laajemmallekin asiakaskunnalle, Porvoon Energian kehitys- ja ympäristöjohtaja Jukka Rouhiainen sanoo.

Paneeleiden ja ledien myynti tulee tapahtumaan uuden kumppanimallin avulla. Porvoon Energia toimii tuotteiden markkinointi- ja myyntiväylänä yhteistyöyritysten hoitaessa asennuksen, huollon ja sähkösopimusten myynnin Porvoon Energialle.

– Toimimalla näin haemme joustavuutta ja kustannustehokkuutta. Saamme myös osaavia resursseja käyttöömme. Hyvien yhteistyöverkostojen rakentaminen on tulevaisuuden energiantuotannon ja -myynnin näkökulmasta erittäin tärkeää, Rouhiainen jatkaa ja toteaa, että ympäristöystävällisyys korostuu asiakkaiden valinnoissa koko ajan yhä selvemmin. Asiakkaat ovat yhä tiedostavampia ja haluavat tuottaa energiaa itse.

Playgreen Finland Oy on valittu aurinkopaneelien toimittajaksi. Porvoolaistaustainen yritys on Suomen vanhimpia aurinkosähköjärjestelmien toteuttajia.

– Jo pelkästään Porvoon alueella on valtava aurinkosähköpotentiaali. Tyypillinen asennuskohde on suorasähköllä lämpenevä omakotitalo, ja niitä alueella on paljon. Aurinkopaneelien ostaja haluaa olla omavarainen, jättää vihreän jalanjäljen ja nostaa kiinteistönsä arvoa. Aurinkopaneelit ovat erinomainen keino omavaraisuuden lisäämiseen myös yrityskohteissa, Playgreen Finlandin toimitusjohtaja Jouni Penttinen sanoo.

Aurinkosähköjärjestelmien hinnat ovat nyt saavuttaneet sellaisen tason, että niiden hankinta on taloudellisesti kannattavaa. Led-valaisimia tulee Porvoon Energialle toimittamaan Belled Oy.

– Ledien hinnat ovat järkevällä tasolla ja tekniikka on kehittynyttä. Ledit ovat hyvä ratkaisu varsinkin yritysympäristöön, jossa ne tuovat huomattavaa säästöä. Ledeihin sijoitetun pääoman vuosituotto voi olla jopa 50 %, Belledin toimitusjohtaja Johan Malmgren sanoo.

Sekä aurinkopaneelit että led-valaisimet toimitetaan asiakkaalle avaimet käteen -periaatteella asennuksesta huoltoon ja rahoitukseen.