Siirry sisältöön

Näytä kaikki Tiedotteet Häiriötiedotteet Artikkelit

Arkisto

Porvoon Energian tulos 2020

HISTORIALLINEN TOIMINTAVUOSI

Porvoon Energia-konsernin toiminta 1.1.-31.12.2020

Porvoon Energia -konsernin toimintavuosi 2020 oli monella tavalla historiallinen. Konserni täytti syyskuussa 120 vuotta ja teki kaikkien aikojen parhaan tuloksensa sekä käynnisti mittavan kaukolämmön tuotannonkehitysohjelman.

Konsernin voitto ennen veroja ja tilinpäätössiirtoja oli 28,0 miljoonaa euroa, eli 21,9 miljoonaa suurempi kuin vuonna 2019. Liikevoittoon sisältyy konsernin tytäryhtiön, Porvoon Sähköverkko Oy:n tulos, 4,4 miljoonaa euroa ja CapMan Infralle myydystä Loviisan kaukolämpötoiminnasta saatu voitto.

Myyntivoitolla tullaan rahoittamaan tuotannonkehitysohjelmaa 2020+. Ohjelmalla Porvoon Energia pyrkii edelleen vähentämään fossiilisten polttoaineiden jo nyt hyvin pientä osuutta kaukolämpötuotannossa.

Ohjelma sisältää lämpövaraston, lämpöpumppulaitoksen, geotermisen tutkimusprojektin, uuden kattilalaitoksen Tolkkisiin ja uudet maakaasukattilat Harabackan tuotantolaitokseen. Ohjelman toteuttaminen aloitettiin kesällä 2020 suuren kaukolämpöakun rakentamisella Kipinätien lämpökeskuksen yhteyteen Kevätkummussa.

Konsernin vuoden 2020 liikevaihto oli 68,0 miljoonaa euroa (ed.vuonna 72,1), josta sähköverkkoliiketoiminnan osuus 27,0 miljoonaa (27,8). Erityisesti lämmin sää ja Covid-19 pandemian mahdollinen vaikutus näkyivät sekä emoyhtiön että tytäryhtiön liikevaihtojen pienentymisinä. Sähkön kokonaismyynti oli noin 10 prosenttia pienempi kuin vuonna 2019. Kaukolämpöä kului niin ikään noin 10 prosenttia edellisvuotta vähemmän.

Porvoon Energia hankkimasta sähköstä vajaa 96 prosenttia oli vesivoimaa, neljä prosenttia biovoimaa, 0,3 prosenttia tuuli- sekä aurinkovoimaa. Norjassa Porvoon Energia omistaa noin 60 GWh paikallista sertifioitua vesivoimaa.

Viime vuoden investoinnit olivat noin 20,3 miljoonaa euroa, eli hieman enemmän kuin edellisenä vuonna. Kuten silloin, suurin osa, eli 8,0 miljoonaa euroa oli Porvoon Sähköverkon maakaapelointi- ja muita jakeluverkkoinvestointeja. Vuoden aikana asennettiin noin 80 kilometriä maakaapelia eri puolilla yhtiön sähkönjakelualuetta.

Nykyisestä sähköverkosta noin 44 prosenttia on nyt maakaapeloitu. Vuoteen 2028 mennessä maakaapelointiaste nostetaan 60 prosenttiin. Sähköverkon kokonaispituus on noin 3 600 km ja sen varrella yhtiöllä on 36 200 asiakasta.

Porvoon Sähköverkko Oy kuuluu nykyään maan suurten sähkönjakelijoiden joukkoon Kilpilahden alueen yrityskeskittymän siirryttyä vuonna 2019 yhtiön asiakkaaksi.

Energiakonserni saavutti omistajan tulostavoitteet, niin taloudelliset kuin ekologiset.

Omistajalle Porvoon kaupungille tuloutetaan noin 2,7 miljoonaa euroa.

Henkilöstöä konsernilla oli vuonna 2020 yhteensä 71, josta Porvoon Sähköverkon palveluksessa oli 12 henkilöä.

Konsernin pääkonttori on Tolkkisissa.

 

Lisätietoja:

Patrick Wackström, energianeuvos, toimitusjohtaja
Johan Söderberg, hallituksen puheenjohtaja