Sähkölaskun uudistus helpottaa sen tulkintaa

Porvoon Energia on ensimmäisten energiayhtiöiden joukossa ottanut käyttöönsä uuden sähkölaskumallin, joka erittelee valtiolle maksettavan sähköveron omana osuutenaan. Erittelytapa helpottaa sähkölaskun tulkintaa.

”On tärkeää, että asiakas saa selkeän kuvan siitä, kenelle hänen maksamansa summat päätyvät”, Porvoon Energian laskutuspäällikkö Jaana Kortelainen sanoo.

Sähkövero on lakisääteinen maksu, jonka verkkoyhtiöt laskuttavat asiakkailtaan ja välittävät eteenpäin valtiolle. Myös sähkölaskun ulkoasu on säädetty laissa.

Sähköasiakas maksaa kahdesta asiasta: sähköstä ja sähkön siirrosta. Asiakas voi valita sähkön myyjäksi haluamansa energiayhtiön, mutta sähkön siirrosta vastaa aina se yritys, joka toimii asiakkaan asuinpaikkakunnalla.

Aikaisemmin sähköveron osuus on liitetty verkkomaksuun. Erittelemällä sähkömaksu, verkkomaksu ja sähkövero toisistaan sähkölaskun tulkinta on helpompaa, ja näyttää sähkön siirron osuuden eli verkkomaksun totuudenmukaisena.

”Uudistus on hyvä siitäkin syystä, että olemme huomanneet, että sähkölaskun tulkinta saattaa olla hankalaa. Sähkön käytön lisäksi maksetaan myös siitä, että sähkö toimitetaan haluttuun paikkaan. Täällä Porvoon alueella siirrosta vastaa Porvoon Sähköverkko Oy. kun taas Porvoon Energia Oy on se energiaa myyvä osapuoli”, Kortelainen toteaa.