Porvoon Energia Oy
Borgå Energi Ab

Vihreää energiaa Porvoosta

Porvoo ei suinkaan ole Suomen suurimpia kaupunkeja eikä Porvoon Energia maan suurimpia energiayhtiöitä. Silti olemme saaneet aikaiseksi jotakin merkittävää. Olemme täyttäneet EU:n energiantuotannon ympäristövaatimukset vuodelle 2050 jo nyt, vuosikymmeniä etuajassa.

Yhtiömme perustamisvuonna 1900 maailma näytti kovin toisenlaiselta. Kukaan ei osannut haaveillakaan päästöttömyyden saavuttamisesta. Nyt, kun isoin osa maailman haitallisista kasvihuonekaasupäästöistä syntyy energian tuotannosta ja kulutuksesta, haluamme tehdä kaikkemme jättääksemme mahdollisimman näkyvän ekologisen kädenjäljen. Toisin sanoen, haluamme tuottaa porvoolaisille ja muille suomalaisille sellaisia energiaratkaisuja, jotka tekevät päästöjen vähentämisen mahdolliseksi.

Meillä on aina ollut kova hinku pysyä askeleen muutoksen edellä. Välillä ollaan puskettu eteenpäin otsa ruvella, mutta nyt voimme olla ylpeitä siitä, että vihreytemme ei ole pelkkää markkinoinnillista sananhelinää, vaan totisinta totta. Kaikki myymämme sähkö on hiilidioksidivapaata ja kaikki tuottamamme kaukolämpö lähes 100% uusiutuvaa.

Voit tutustua yrityksemme pitkään ja mielenkiintoiseen historiaan täällä.

Toimintavuosi 2020

Liikevaihto, miljoonaa € 68
Liikevaihdon kasvu, %  -5,7
Investoinnit, miljoonaa € 20,3
Investoinnit, % liikevaihdosta 29,8
Liikevoitto, miljoonaa € 29,4
Käyttökate, % 58,2
Oman pääoman tuotto, % 42,2
Sijoitetun pääoman tuotto, % 19,2
Omavaraisuusaste, % 37,6
Maksuvalmius (quick ratio) 1,9
Sähkönsiirto, GWh 482
Lämmönmyynti, GWh 274
Sähköasiakkaita, kpl 36 200
Lämpöasiakkaita, kpl 2 000
Henkilöstö (vuoden lopussa) 71

Kehittyvä energiayhtiö

Porvoon Energia -yhtiöt jakaantuu kahteen. Emoyhtiö Porvoon Energia Oy vastaa lämmön ja sähkön tuotannosta, lämmön jakelusta, sähkön myynnistä sekä konsernihallinnosta. Porvoon Sähköverkko Oy vastaa sähköverkon kehittämisestä. Yhteensä meitä Porvoon energialaisia on noin seitsemänkymmentä.